Luisteluliiton RunnerUp ryhmästä Jake ja Juho leireilivät välipäivinä Inzellin luistelupyhätössä. Kyseinen ryhmä kisasi kahtena päivänä ja molemmat SU:n miesluistelijat olivat kertomansa mukaan tyytyväisiä suorituksiinsa (Juho 500m ja Jake 1500m).
Internationales Rennen 29./30. Dezember 2011

Maailma on ns. pieni, sillä RunnerUp ja ESDP ryhmien SU:laiset kohtasivat toisensa Helsingin lentokentän laukkuterminaalissa, missä Juho ja Jake kertoivat seuraavan tavoitteen suuntautuvan kevään SM-kisoihin.
http://eisstadion-inzell.de/ergebnisse.php?WebflowModul=41f22c2cb4d3ff22826eea9f290d7fa3
Sami Hyypiän perustama, nuoria, huipulle tähtääviä urheilijoita tukeva SH4 tukirengas jakoi historiansa toiset apurahat 12 nuorelle urheilijalle Helsingissä keskiviikkona.
Jaettavien apurahojen kokonaismäärä oli 20 000 euroa. SU:n Tommi Pulli oli apurahasaajien joukossa.
Berliinissä joulun välipäivinä järjestettäviin nuorten maajoukkueen ja ESDP:n leireille osallistuu SU:sta kahdeksan luistelijaa ja kolme vetäjää. Nuoremmat leiriläiset palaavat kotimaisemiin uuden vuoden aatoksi, mutta maajoukkue jatkaa harjoittelua vielä seuraavankin viikon "tää on meidän keli" hallioloissa.
Suomen Luisteluliiton huippuluisteluvaliokunta on valinnut Seinäjoen Urheilijoiden Tommi Pullin Euroopan mestaruuskilpailuihin Budapestiin. Kilpailut käydään 6.-8.1.2012. Koosteet kilpailusta tulevat TV YLE 2:lta.
Ammattipyöräily kausi 2012 pyörähtää käyntiin 15.tammikuuta Adelainessa Australiassa.
ISU-projektin kauden toinen leiri pidetään Berliinissä heti joulun jälkeen 27.12 2011 - 1.1.2012.
Arin ja Harrin valmennusryhmä vietti jouluviikolla perinteistä pikkujoulua...
... ruokailun parissa ennen joulupyhien hiljentymistä ja akkujen lataamista läheistensä parissa. Ruokapaikaksi valittiin nuorison toiveesta paikallinen TexMex -ravintola, joka tarjosi kullekin oman valinnan mukaisen annoksen
Juttua tuntui riittävän urheilun, todistusten, joulusiivojen ohessa monesta asiasta eli fiksujen ja edustavien yksilöiden kehityksestä saa valmennusduo nauttia !!! Lisäksi ryhmän jäsenet muistivat valmentajiaan laadukkaalla paketilla...KIITOS. Ja taisivat "päätontut" jakaa jotain pehmoista pakettia myös läsnäoleville.
RAUHALLISTA JOULUA JA LUISTAVAA UUTTA VUOTTA 2012 !!!