Monthly Archive for December, 2010

Kinkunsulattelua ja kovaa treeniä Berliinissä!

(29.12)

Heti joulun jälkeen päästiin jälleen treenin makuun, tällä kertaa Saksan Berliinissä. Vielä pari viikkoa sitten ajattelin, että olisin jäänyt kotiin harjoittelemaan tulevia SM-kisoja silmällä pitäen, mutta pakkasherra oli eri mieltä. Suomessa ei yksinkertaisesti voi harjoitella!!!
Tultiin siis tänne Berliiniin Hannan kanssa. Mahtavaa olla reissussa kun ei tarvi ikävöidä kotiin ja saa olla yhdessä...jopa treenatakkin :)
Pullin Tommin kanssa vedetään nyt sitten jäällä kovaa settiä, Pirjo kun rääkkää meitä aikasta kovalla kädellä!!
Täällä olis nyt tarkoitus treenata ensi viikon maanantaihin asti ja sitten palata takaisin Suomeen. Perjantaina (6.1) meillä sitten alkaakin jo SM-kisat Seinäjoella eli muutaman päivän siinä saa ottaa iisisti ennen kuin pyssy taas pamahtaa. Kisoista on tulossa kovatasoiset...Suomen huiput paikalla ja jaossa paikat loppukauden Maailman Cupin kisoihin sekä MM-kisoihin.

Hyvää Loppuvuotta kaikille, toivottavasti se pakkanen Suomessa pikkuhiljaa alkaa hellittää...

Tuppu

SM-kisat 2011

Pingu +

Pingu+ :laiset! Kokoonnumme kevätkaudella seuraavina maanantai-iltoina, tammikuussa 10.  17.  24. ja 31.01 sekä helmikuulla 07. &  14.02.2011. Sen jälkeen keskitymme Junioreiden Maailmanmestaruuskisojen järjestelyihin. Klikkaa myös sivun ylälaidassa olevaa sää palkkia ja tiedät pakkaslukeman jääurheilukeskuksessa, pakkasrajaksi sovimme -15 astetta.

Hyvää Joulua

Myös urheilijan on aika rauhoittua Joulun viettoon. Radical Sport ry toivottaa kaikille jäsenilleen ja suomalaiselle urheilu- ja luisteluväelle oikein Hyvää, Tunnelmallista ja Rentouttavaa Joulua.

(22.12.2010) Hauskaa joulua!

21.12. – Rullaluistelun maratonkoulu alkaa 21.1.2011

Elina ja Tommi suomenmestareiksi SE-tuloksilla

Seinäjoella luisteltavat matkakohtaiset ja sprinttereiden SM-kilpailut alkoivat perjantaina lumisissa olosuhteissa. Lumisade ei kuitenkaan hidastanut menoa, vaan isäntäseuran nuoret luistelijat Elina Risku ja Tommi Pulli intoutuivat hurjaan menoon. Elina luisteli uudet naisten SE-lukemat sekä 500 että 1000 metrillä ajoilla 41.99 ja 1:25,81. Tommi puolestaan teki A-poikien SE-ajaksi 1000 metrillä 1:14,57. Molemmat pokkasivat samalla matkakohtaisen 1000 metrin suomenmestaruuden.

Elinan ja Tommin ennätystehtailu jatkui myös lauantaina. Elina teki tuloksella 170.720 SE:n myös yhteispisteissä. Tommin lauantain saldoksi tuli huikeat kolme A-poikien SE:tä - 500 metrillä (37,15), 1000 metrillä (1:13,05) ja yhteispisteissä (148.610). Elina ja Tommi kruunattiin näin myös sprinttereiden ja Elina lisäksi 500 metrin suomenmestariksi. Aivan kaikkia mestaruuksia isäntäseuran kiitäjät eivät kuitenkaan vieneet, sillä miesten 500 metrillä kultaa nappasi HLK:n Markus Puolakka.

Mitalinmakuun päästyään Elina ja Tommi kruunattiin mestareiksi myös sunnuntain 1500 metrillä ja viesteissä. Elinan lisäksi voittoisassa viestijoukkueessa luistelivat ja Saana Hyttinen ja Liisa Yli-Ojanperä. Miesten voittajajoukkuessa olivat Tommin ohella Pasi Koskela ja Tuomas Nieminen.

Tulokset
Valokuvia

Matkakohtaiset SM-kilpailut ja sprintti SM

Seinäjoen jääurheilukeskuksessa järjestetään Suomen mestaruuskilpailut lyhyillä matkoilla sekä luistellaan sprinttereiden Suomen mestaruuskilpailut yhteispistekilpailuna, 2x500 m ja 2x1000 m. Kilpailut alkavat jo perjantaina 7.1.2011 klo 18.00, jatkuen lauantaina 8.1. klo 13.00 sekä sunnuntaina 9.1. klo 12.00. Näissä kilpailuissa nähdään vauhtia. Tervetuloa katsomaan!

Aikataulu (1. päivä)
Lähtölistat (1. päivä)

Rauhallista Joulua

Seinäjoen pikaluistelijat toivottavat kaikille

RAUHALLISTA JOULUA
ja
ONNELLISTA VUOTTA 2011