Monthly Archive for January, 2009

Pikaluisteluraportti Nuoriso Cup 17-18.1.2009, Helsinki

(Administrator 31.01.09, 10:55) Lauantaiaamuna lähdimme Turusta n. klo 10. Reissulla mukana oli T13-sarjasta Roosa Maanpää, Kaarina Arvo ja T15-sarjasta Julia Salo + Valmentaja Erja Arvo. Pysähdyimme matkalla Kivihovissa. Oulunkylän tekojääradalle saavuimme n. klo13. Siellä aloitimme alkuverryttelyllä ja sitten 500m matkat alkoivat. Julia oli 6., Kaarina oli 5. ja Roosa kahden kaatumisen takia 7. 1000m Julia oli 7., Roosa 5. ja Kaarina 6...

Tuomas Nieminen vauhdissa Kolomnassa

Suomen pikaluistelumaajoukkueen Tuomas Nieminen luisteli hyvän viikonlopun Venäjän Kolomnassa  24-25.1 käydyissä maailmancupin kilpailussa. Nieminen luisteli sekä lauantaina että sunnuntaina kauden parhaat aikansa ja parhaat sijoituksena saaden molempina päivinä niin 500 metrin kuin 1000 metrin kilpailuista mc-pisteitä.

Saana teki SEn jälleen

24.-25.1. luisteltiin kovatasoinen 27th International Junior Meeting -kilpailu Italian Collalbossa. Kilpailuun osallistuvia luistelijoita oli noin 200, joka tarkoitti täyttä työpäivää niin kilpailijoille kuin valmentajillekin. Olosuhteet olivat kerrassaan loistavat. Aurinko paistoi ja jää oli kuin unelma. Siinä oli luistelijoille herkullinen työalusta parannella omia henkilökohtaisia ennätyksiään. Niinhän siinä sitten kävikin, että jokainen seinäjokelainen luistelija paranteli aikojaan entisistä numeroista melkein jokaisella matkalla. Kilpailu oli yhteispistekilpailu ja samalla taisteltiin maiden / seurojen välisestä paremmuudesta.

Remote real time monitoring coming into sports!

Harjoitustapahtuma Moision kentällä keskiviikkona 28.1.2009 klo 18


Salon Viestin Luistelujaosto järjestää yhdessä Uskelan Urhojen kanssa yhteiset pikaluisteluharjoitukset Moision kentällä 28.1 klo 18 alkaen. Tarkoitus on saada Urhoille viimeistelyharjoitus ennen Kalevan kierroksen luistelua tulevana viikonloppuna. Samalla pyritään tuomaan myös lajia tutuksi siitä kiinnostuneille.
Tervetuloa mukaan !

Maailman nopein

Tässä videossa Gregorio Duggento voittaa 200 metrin sprintin 2008 MM-kisoissa. Voitto oli erityisen tärkeä koko Italian joukkueelle kun kaikki luistelijat, jopa joukkueen johto ryntäsi miehen kaulaan heti luistelun jälkeen.

Mies on nopea ja voittanut useita maailmanmestaruuksia, mutta millä hän paransi aikaa muutamia kymmenyksiä karsinnasta (17,046) nousten finaalin voittoon (16,772)? Karsinnassa hän teki kuten suurin osa muista, myös allekirjoittanut, ja vaihtoi kaarteessa rytmiä suoraluistelusta kaarreluisteluun muutamia kertoja. Finaalissa hän päätti vetää suoraan (tai siis luistella suoraluistelua hieman vinosti) niin pitkään kun pystyi ja kun kaarreluistelu oli aloitettu, sen jälkeen ei enää otettu yhtään suorapotkua loivassa kaarteessa. Hän itse arvioi sen vaikuttaneen jopa muutaman kymmenyksen. Eli pienetkin asiat vaikuttaa. Mieti miten luistelet!

Luistelijakortti, Tuukka Puuronen

Poutala 3. 500metrin Maailmancapissa



Mika Poutala 525 pistein hienosti kolmantena 500metrin MC:ssä,
Maailmancappia johtaa selvästi Kiinan Fengtong Yu 756 , toisena Nagashima 727 , Japanin Kato on poutalan uhkana Erfurtissa ja kauden päättävässä Salt Lake Cityssä . Tonnia johtaa Davis ja Morrisoni peesaa joten se on selvä .







Haastattelut

Olen suunnitellut haastattelevani blogiini huippuluistelijoita ja/tai valmentajia eri puolilta maailmaa tässä kevään aikana. Kenen kuulumiset sinä haluaisit kuulla? Mitä häneltä haluaisit kysyä? Laittakaa kommenttia niin pyrin toteuttamaan toiveen.

Viimeisen viikon antiin kuuluu uusi WIC-kalenteri ja muutama WIC-tiimiuutinen: Viime vuoden WIC voittaja Cecilia Baena siirtyy Bontilta Powerslidelle. Tämä luo varmasti naisten kisaan enemmän taistelua. Tosin Bontin naisten tiimi jatkaa vahvana: Begg, Lorens, Vivas ja uutena toinen Kolumbian kiritykki Martinez.

Miehessä Zepto on kasannut kovan porukan: Arlidge, Tobon, Kay, Wieduwilt ja Bastidas. Tältä porukalta voidaan odottaa paljon irtiottoja. Mantia jatkaa Luiginon kanssa ja Contin siirtyy takas Rollerbladelle. WIC-mestari Guyader jatkaa Powerslidella kuten myös Francolini, Cuncu ja Amabili. Nuorten MM-kisoja hallinnut Bart Swings luistelee Cadomotuksella 2009. Monen muun tiimikuviot ovat vielä auki ja varmasti maailmantalous vaikuttaa myös WIC-tiimien kasaamiseen.

Radical Sport harjoitelee keskuskentällä


Karhulan keskuskentällä luistellaan Radicalien opastuksella sunnuntai aamuisin klo 08,30

Aina ei esteiden takia olla paikalla, mutta jää on kunnossa joten sitä kiertämällä oppii kyllä tavoille. Hokkarit jalkaan ja asuksi kelpaa vaikkapa peri Suomalainen tuulipuku !