Monthly Archive for September, 2007

Takajalan heilahduksia

Jatketaan siitä mihin edellisessä jutussa jäin. Oikeastaan yhdestä pieneltä tuntuvasta yksityiskohdasta eli, että heilahtaako takajalka taakse vai ei ja millä voimalla ja kuinka nämä asiat vaikuttavat kokonaisuuteen.
Tällä kertaa päätin käydä yksin lenkillä ja kokeilla "teesejäni" käytännössä. Olin jutellut asiasta myös Topin kanssa.
Lenkille lähtiessäni päätin keskittyä vain ulkopotkusta palautuvan jalan taakse tuonnin vaikutuksesta sisäpotkuun.Tässä havaintojani:

-Ulkopotkun kiihdytys tulee käyttää hyödyksi vietäessä jalka taakse eli ulkopotkun liike jatkuu vauhdilla toisen jalan polven taakse, ehdottomasti taakse. En tarkoita, että edestä katsoen polvitaipeen taakse vaan sivusta katsoen, ok?

-palautuvan jalan taaksetuonnin voima vaikuttaa suoraan sisäpotkun syvyyteen, luistimen kääntymiseen sekä ylävartalon painonsiirtoon. Edellytyksenä on, että potku suunnataan ehdottomasti kaarta vasten, paino minulla on painotetusti kantapäällä.

-Kokeilin korkeaa ja matalaa luisteluasentoa ja molemmissa oli tärkeää, ettei paino pääse missään luistelun vaiheessa painumaan varpaille vaan koko potkun voimaa tuottavan ajan varpaat pysyvät lonkkanivelen etupuolella ( muista,takaperin luistelua eteenpäin )

-Takajalka tulee alle vasta kun sisäpotku kääntyy ulkopotkulle ja kallistuminen kaarta vastaan alkaa. Tämän ajoituksen kohdalla en ole aivan ehdoton mutta sisäpotku tulee suorittaa kunnolla loppuun ennen takajalan palautusta. Oikea kohta tuonnille saattaa olla myös kevennysvaihe ennen ulkopotkua. Mielipiteitä.

-Tällä kertaa katselin pohjalle Roger Schneiderin luistelua ja hänen tyylinsä verkkokalvolla sitten painuin lenkille. Toivottavasti havaitsette saman kuin minäkin. Roger on muuttanut radikaalisti tyyliään ja nyt tulee hänelläkin takajalka polven taakse.
Käykääpä aluksi katsomassa tuolta World`s Fastest ja World`s fastest in the alps http://www.skatetrix.ch/HoF_Speedskating/HoF_Roger_Schneider_index.html

Palataan asiaan
Esa

esan tuplapotku 2007-09-09 19:39:00

Viikolla soiteltiin ja sovittiin poikien kanssa, että lauantaina käydään vetämässä vähän reippaampi lenkki kun Teemukin on ollut pitkään sairaslistalla eikä ole saanut kovia startteja seuraavia Wic kisoja silmällä pitäen. Alkuun meillä oli suunnitelmissa lähteä Maarianhaminaan mutta Janilla oli perhesyitä ja Teemu vielä toipilaana joten päätimme panostaa vauhtikestävyys vauhtiseen tekniikka lenkkiin.
Jani aloitteli vetohommat rauhallisesti ja ajattelin, että omalla vetovuorolla sitten vähän lisätään vauhtia. Vuoron vaihto sattui ensimmäisen ison mäen alle ja siitä sitten pökköä pesään ja lajittelu käyntiin. Hyvä etten vetänyt jalkoja altani.
Temen vetovuoroilla sitten mentiinkin isoa kovaa ja minulla ainakin oli melko epätoivoinen olo. Luistelin lähellä maksimia enkä meinannut edes peesissä pysyä. Janista en osaa sanoa kun sillä oli jo lähtiessä vähän ylirento olo.
Vauhdilla jatkettiin tuusulaan asti mutta yllättäen Teemulla alkoi kone yskiä, hän sanoi, että jalat on ihan hapoilla eikä ne häviä millään ja niin helpon oloinen luistelu oli tipotiessään. En meinannut uskoa korviani. Ensin mennään lujaa todella kevyesti ja sitten ilman ennakkovaroitusta osutaan maitohapposeinään ja pelit on seis. Tämä sama on toistunut myös todella monissa kauden aiemmissa kisoissa. Analyysin paikka!!

Soitin ja kysyin Teemulta luvan voinko julkisesti pohtia tätä asiaa. Joo, lupa tuli.

Alkumatkan vain ihailin suu auki kaverin helppoa teknisesti kaunista luistelua enkä tajunnut sen enempää tarkastella oliko luistelu oikeasti taloudellista.
Vertailin loppulenkin ajan Janin, Teemun ja omaa tekniikkaa keskenään sekä juttelin tuntemuksista Teemun kanssa. Happoahan kertyy kovassa luistelussa kaikkiin jalkoihin mutta normaalisti rennossa luistelussa niiden tulisi nopeasti poistua ja näinhän ei tässä tapauksessa käynyt. Missä vika?

Käytän nyt omia termejä jotka taas perustuvat luistelutuntemuksiini. Koettakaa pysyä mukana.

Ensiksi: Aloitan ulkopotkusta. Tekeekö Teemun luistin kaaren keskilinjaa päin jolloin tuntuu keskipakovoiman vaikutus todella voimakkaana ja tätä kaarta vasten ponnistuksesta tulee todella helppo ja rento? Mielestäni ei. Lääke:
Ponnistuksen alussa voima tuotetaan lähes ainoastaan oman kehon painon avulla ja reiden lihaksilla liike kiihdytetään loppuun. Ponnistava jalka ei saa valua liian aikaisin taakse koska suuri osa kiihtyvän ponnistuksen tuottamasta energiasta jää käyttämättä ja purkautuu väärään suuntaan ja jos edellinen ponnistus ei auta seuraavaa on jokainen ponnistus rakennettava alusta asti uudestaan. Semmoinen syö voimia ja on lähes mahdoton päästä rentoon kovaan vauhtiin.
Lyhyesti: Ponnistus aloitetaan oman kehon painolla ponnistuksen kaarta vasten.

Toiseksi: Ulkoponnistuksen jälkeen polvi tuodaan hieman toisen jalan polven taakse ja takana olevaa jalkaa ei saa tuoda liian aikaisin etujalan viereen vaan sisäpotku suoritetaan lähes loppuun asti ennen kuin takajalka tuodaan maahan. Kts. seuraava linkki. http://www.rollertv.com/roller/our_videos/041105_sweden /videos/041105_sweden1.mpg
Kokeilin tätä ja se tuntui toimivan erinomaisesti. Luistelu rentoutui todella paljon.
Lyhyesti: Jalan vienti taakse on välttämätöntä.

Kolmanneksi: Ulkopotkun jälkeen tulee sisäpotku ja minusta myös tässä Teemulla jää käyttämättä vartalon paino kaarta vasten, työntö tulee lähes pelkästään reidellä. Huomatkaa, että pelkkä oikea liikerata ei riitä vaan paine luistimen pohjaa vasten täytyy saada aikaiseksi vartalon painolla/oikea aikaisella painonsiirrolla. Ja vielä: Jalan vienti taakse on välttämätöntä koska sillä saadaan aikaiseksi sisäpotkulle kaari jota vasten puristaa/ painaa/ työntää/ nojata.

Neljänneksi: Sisäpotkusta siirryttäessä ulkopotkuun väliin tulee kevennysvaihe, luistin kääntyy ulkokantilta sisäkantille ja ulkopotku alkaa vartalon kallistuksella/ kaatamisella kaarta vasten. tässä kohdassa kannattaa tarkkailla mitä tekee karta vasten olevalla jalalla. Koska yleinen virhe on, että ponnistuksen loppu menee liian taakse eikä paineen tunnetta muodostu, tulee hommasta hätäistä ja juoksunomaista. Suosittelen korostamaan aluksi, että varpaat ovat koko ponnistuksen voimantuottoajan lantion etupuolella ja vasta sitten jalka kiertää taakse. Roope on joskus sanonut luistelun olevan takaperin luistelua eteenpäin. Juuri noin se on.

Olen tässä vain raapaissut aiheen pintaa enkä oikein saa kaikkia ajatuksiani ja tuntemuksiani puettua sanoiksi. Toivon tämän herättävän keskustelua sekä ajatustenvaihtoa laajemminkin kuin vain tällä palstalla. Nämä ovat todellakin vain minun omien kokemuksien kautta syntyneitä tuntemuksia ja ajatuksia. Edellä luettuun tulee suhtautua kriittisesti ja antaa palautetta kun aihetta ilmenee.

Teemun toivon hylkäävän ajatusmallin siitä, että maraton ei suju koska on puhdas sprintteri eikä kestävyysominaisuudet riitä pitkille matkoille, paskanmarjat sanon minä. Todellisuudessa Teemu on maratoonari valtavilla sprintteri ominaisuuksilla varustettuna jolta sujuvat myös ratamatkat. Kunnosta hänen luistelunsa ei ole ollut koskaan kiinni.
Liikeradat ovat jo oikein, joten ei tarvitse muuta kuin ottaa tosi rennosti ja alkaa nojailla kaarta vasten, sisään ja ulos. Pala kakkua, eikö?

Palaan aiheeseen kun olen mielessäni jäsennellyt lisää tarinaa.

Esa

Vettä treeneissä, vettä kisoissa, missä luistelijat



Taas voi sanoa , että harjoitus tuottaa tulosta.
Torstain seuratreenien alku oli kuiva ja aurinkoinen mutta vartin luistelun jälkeen alkoi vettä tulla taivaan täydeltä ja taisi seassa olla myös rakeita. Nuoret olisivat kyllä jääneet paikalle mutta äidit ja isät olivat eri mieltä ja veivät jälkikasvunsa kotiin joten päätin jatkaa harjoittelua yksin.
Olen aiemassa kirjoituksessani sanonut, että torstaisin luistellaan jos nyt ei rata jäässä ole ja onhan ohjaajan oltava sanojensa takana. Toivottavasti seuraavalla kerralla kaikki jäävät paikalle koska kysehän on pelkästään asenteesta. Väitän, että lauantaina voitin loppukirissä hopeaa koska olin treenannut sateessa ja harjoitellut kirejä.
Torstaina luistelin sateessa n.tunnin ja jo noin lyhyessä ajassa oppii paljon siitä mitkä ovat kelin, renkaiden ja taito-ominaisuuksien asettamat rajoitukset ja toisaalta taas kuinka rajoja voi viedä kauemmas ja kauemmas. Aiemmin pelkäsin aina molempia, siis loppukirejä ja sadetta, mutta kesän aikana päätin tehdä niistä vahvuuksia. On ollut todella palkitsevaa huomata kuinka nopeasti tuloksia voi saada aikaan, laakeri pyykistä olen tosin saanut tarpeekseni ja aion ostaa sadetreenejä varten vaseliini laakerit.

Kisassa Kimi meni omia menojaan ja varmaan kirjoittaa tarinan siitä Teamin blogiin.
Kisa alkoi aika tunnustelevissa merkeissä, Kimmo aloitti vetohommat rauhallisesti ja vuorotellen jatkettiin Jonatanin ja Juhan kanssa. Aika iso porukka oli kasassa alkukilometrit mutta kun tultiin ensimmäisiin nousuihin oli porukka harventunut meihin neljään.
Juhalle tuli vaikeuksia ensimmäisen kovemman nousun päällä kun Jonatan laittoi vauhtia ja itsekin vähän puuskutin mutta ei mitään suurempia vaikeuksia ollut. Koetin pitää reipasta vauhtia kaikissa omalle vetovuorolle osuneissa märissä ylämäissä ja panin merkille Jonatanin vaikeudet. Oma luistelu sujui ilman suurempia vaikeuksia ja tekniikkakin pysyi melko hyvin kasassa, olin kuitenkin tarkkana, että muistan tuoda jalan alle, korostetusti lisätä sisäpotkun tehoa suhteessa ulkopotkuun ja varsinkin ylämäissä käsien käyttö pitää olla tehokasta. Ei siellä niin kiire ole, etteikö tämmöisiä ehtisi miettimään.
Takaisin tullessa se iso mäki on mielestäni rasittavin. Ensinnäkin se on todella pitkä, siinä on sekä loivia ja jyrkkiä osuuksia että tasaisia osuuksia jotka täytyisi jaksaa vetää vauhdilla heti jyrkän jälkeen. Itse muutin luisteluani maaston kohtien ja väsymyksen mukaan jatkuvasti. Käsien käyttö ja vartalon voimakkaat painonsiirrot liukkaalla alustalla nousivat tärkeään osaan sijoituksista taistellessa.
Kimin irtiottoon en edes yrittänyt vastata vaan annoin Jonatanin hoidella vetohommia. Kun Kimmo oli pääsyt noin 100 metrin päähän meistä iskin ensimmäisen kerran ja yritin jättää Jontun mutta tuloksetta, sain vain noin ehkä enimmillään 10 m kaulan mutta hän otti sen kiinni. Kokeilin vielä pari kertaa samoin tuloksin.
Seuraavan iskun tein ylämäkien jälkeiseen loivaan myötäleeseen ja kokeilin josko kova vauhti aiheuttaisi vaikeuksia, ei aiheuttanut.
Tässä vaiheessa loin taktiikkani loppumatkalle: Märät ylämäet täysillä ja karkuun ja jos se ei tehoa niin sitten loppukirissä voitto, maaliinhan tullaan ylämäen jälkeen.
Loppukirin varaanhan se sitten tietenkin jäi. Jonatan tuli nousuun edelläni ja aloitti kiihdytyksen. Vauhti oli ok mutta kun mäki jyrkkeni ja vauhti hiipui lisäsin kierroksia koneeseen ja siirryin rinnalle ja ohi. Koko kirin ajan mietin käsien käyttöä ja miten hyvälle se tuntuikaan kun joka vedolla tuntui siltä kuin käsissä olisi ollut kahvat millä kiskoa miestä eteenpäin. Kirivoiton arvoa lisäsi myös se, että viime vuonna hävisin samalle kaverille samalla tavalla kuin hän nyt minulle.

Sauvallisia oli paikalle tullut n. 250 osallistujaa mutta missä olivat lähes kaikki kilparullailijat? Eivät ainakaan lähtöviivalla.
Kyllä kilpaporukan on käytävä kisoissa vaikka välillä väsyttäisikin tai ei niin tolkuttomasti huvittaisi. Sitäpaitsi tämä oli Fic:n viimeinen osakisa jossa mahdollisuudet kokonaiskilpailun voittoon oli useammalla kuin yhdellä.
Joku suunnan muutos on saatava jos halutaan, että näitä kisoja vielä jatkossakin järjestetään. Itselläni on muutamia ehdotuksia joista kirjoitan ja tulen puhumaan kun tämä kausi on saatu pakettiin.

Kaikki käyvät tietenkin rullailemassa lumien tuloon asti.

Esa